Rukoushetki

LUPAUS

Rukoushetki

Aloitus

Jumala, tulen luoksesi nyt. Täytä sydämeni ja koko olemukseni läsnäolollasi.

Raamatunteksti

Kukka seisoo hiljaa, lehdet liikahtavat, auringossa aukeavat. Virsi 194:5

Ajatus

Olen ostanut itselleni amarylliksiä. Niiden nuput ovat olleet ostohetkellä aivan kiinni. Seuraan niiden elämää päivä päivältä. Minua ihastuttaa se, kuinka nuput paisuvat, alkavat pikkuhiljaa avautua. Pintaan ilmestyy hieman väriä. Joidenkin päivien päästä kukka puhkeaa, mutta aluksi se on hieman supussa. Menee vielä jonkin aikaa ennen kuin se on täysin auki. Siinä se kukoistaa koko komeudessaan ikään huutaen ihailemaan itseään. Ja sitten, jonkin ajan kuluttua, kukka kuihtuu. Mutta kukkavarressa odottaa uusi nuppu aukeamistaan.

Meissäkin kehittyy nuppuja. Niitä syntyy koko elämän ajan. Jotkin asiat hiipuvat ja uusia pyrkii esille. Kuinka valmiita olemme antamaan vanhoille asioille luvan väistyä ja antamaan tilaa uudelle? Kuinka herkillä olemme huomataksemme, että uutta pyrkii esiin? Uusi voi lähteä liikkeelle hyvinkin pienestä vihjeestä. Silti siinä pienessä alun tapaisessa voi olla lupaus jostain todella kauniista ja ihanasta, jostain, jota ei ole osannut aavistaakaan omalle kohdalleen.

Rukous

Jumala, sinä luot uutta kaiken aikaa. Luomistyösi kohdistuu myös minuun. Kutsut minussa esiin uusia asioita. Herkistä minut huomaamaan ne pienet vihjeet, joissa uusi kertoo halustaan tulla esiin. Anna minulle rohkeutta luopua kaikesta, joka on jo aikansa kukoistanut.

Nuput aukeavat. Kuva: Tuula Peura
Kirjoittaja
Tuula Peura
Mainos

Laskiaisunnuntai messu luostarissa 23.2. klo 13. Tule tunnustelemaan, millaisia nuppuja alkava paastonaika saa sinussa avautumaan.

Kirjoittaja: Ylläpito

Luostariyhteiso.fi © 2019