Rukoushetki Arkisto

Rohkeus epävarmuuden keskellä

Rukoushetki Arkisto

Aloitus

Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne.

Raamatunteksti

"Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi, ja he versoavat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla." Jes. 44: 3, 4

Ajatus

Ystäväni antoi minulle tänä kesänä tehtäväksi rohkeasti tarttua oksasaksiin marjapensaitteni kuivien oksien karsimiseksi. Hän ohjeisti jättämään vain tuoreet uudet oksat kasvamaan. Puolikuolleet ja kuolleet oksat vievät vain tilaa ja voimia kasvulta.

Tartuin työhön epävarmana ja samalla se herätti minussa mietteitä. Tunsin epävarmuudesta syntynyttä rohkeuden puutetta tehdä ratkaisu tilanteessa, joissa en tiennyt olisiko valintani kasvun kannalta tukahduttava vai virkistävä. En olisi halunnut tuhota mitään sellaista, jolla kenties olisi ollut kasvun mahdollisuus.

Mietin elämää, kuinka usein me jätämme tekemättä jotakin merkittävää vain siksi, että olemme niin epävarmoja, että päätämme olla toimimatta, kun toimia niin kuin "sydän pyytää". On vain rohkeasti tehtävä ratkaisu mieluummin kuin olla tekemättä.

Rukous

Suuri Puutarhuri, Taivaallinen Isäni, karsi minusta turha ja tarpeeton sisäisen kasvuni tieltä, että sinun elämää synnyttävä rakkauden voimasi saisi minussa kantaa hedelmiä lähimmäisteni ja itseni parhaaksi.

Karsittu marjapensas. Kuva: Ulla-Riitta Kautonen
Kirjoittaja
Ulla-Riitta Kautonen
Mainos

Messu luostarissa 19.8.2018. Pappina Päivi Erkkilä, kanttorina Mika Siekkinen.

Kirjoittaja: Luostariyhteiso.fi

Luostariyhteiso.fi © 2019