Sammaleenhiljainen

Lehdokki tuoksuu

Lehdokki tuoksuu

Tuohon luostarin tien varteen, puolimatkassa postilaatikolle, on noussut pieni ihme: valkolehdokki, tuoksuva, melko harvinainen kukka. Kun katselen sitä, ajattelen Anna-Maija Raittilan runoa, vähän sovellettuna:

”Ja miten kokonaisen katseen väläytät Jumalani
suoraan sydämeeni joka kerta
kun kumarrun vastapuhjenneen lehdokin kukkaa kohti!”

Saa ajatella, että Jumala itse on läsnä kaikessa luodussaan, ja se ajatus antaa iloa ja kiitollisuutta. Se herättää kunnioitusta luomakuntaa kohtaan.

Vietimme luostarissa juhlaa, jossa oli keskiössä ilo luomakunnasta. Luomakunnan sunnuntain messuumme alkoi virrata väkeä, lopulta paljon enemmän kuin olimme osanneet odottaa. Kiitosvirret kaikuivat voimallisesti.

Saarnassani pohdiskelin, miten Jumala on luomakunnassaan läsnä Luojana ja Pyhänä Henkenä, hengityksenä. Jumala on läsnä myös Sanana: kaikki syntyi Sanan voimalla. Siis myös Kristus oli läsnä jo luomisessa, Jumalan Viisautena ja armollisena, parantavana voimana.

Jumala on läsnä luodussaan, mutta samalla hän on jotain paljon suurempaa ja käsittämättömämpää kuin luotunsa. Näinkin kristinuskossa nähdään Jumala, ja tältä pohjalta kristitty saa ajatella, että luomakunta on pyhä.

Luomakunnan pyhyyden taju on vakavasti kadoksissa. Tämä on yksi meidän aikamme suurimmista suruista ja huolenaiheista. Maapallon luonnon tasapaino on järkkynyt ihmisen ajattelemattomuuden vuoksi. Me itsekin, pahaa tarkoittamatta, elämällä aivan tavallista elämää tässä yhteiskunnassa, aiheutamme vaurioita luomakunnalle. Mikä avuksi?

Ajattelen, että on meidän sukupolvemme tehtävä löytää uudelleen luomakunnan pyhyys ja alkaa elää sen mukaan. Se voi tuntua liian massiiviselta tehtävältä pienelle ihmiselle. Tarvitaan yhteishenkeä, ja ennen muuta tarvitaan Jumalan armoa ja Pyhän Hengen voimaa.

Luonto itse auttaa meitä. Tuntuu, että koko ajan tulee vastaani ihmisiä tai heidän kirjoituksiaan, joissa he pukevat sanoiksi sitä, miten luonto on armon väline:

 

”Kiitos puut, kiitos tuuli, kiitos elämän moninaisuus jälleen saamastani seesteisyydestä. Se on armoa, armoa jota saamme osaksemme kaikesta huolimatta, yhä uudelleen. Kiitos!”

 

”Olemme kiedotut armoon; armo ympäröi meidät kuin ilma.”

 

”Kellahdan levollisen luottamuksen niitylle/ hengitän olemisen armoa/ paine hellittää, pelko väistyy/ ilolle tulee tila.”

Itsekin olen lapsesta saakka kokenut, miten alakuloinen olo helpottuu, kun lähtee metsään tai rannalle järveä katselemaan. Se on armoa. Tuuli virkistää, se muistuttaa siitä miten Jumalan Henki on väkevä tekemään suuria asioita. Eläimet – linnut, leppäkertut, koirat – tuovat elämään iloa. Luomakunnan moninaisuus herättää ihmetystä ja kunnioitusta.

Kirkkomme ilmasto-ohjelman otsikko on Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. Siinä on kolmella sanalla ilmaistu kristityn osa: näe kaikki tämä kauneus ja kiitä – anna itsessäsi kasvaa kunnioituksen maata ja sen omaa viisautta kohtaan ja palaa ymmärtämään luomakunta pyhänä

– pyhyyden taju vie kohti kohtuullisuutta: luonnosta otetaan vain mitä välttämättä tarvitaan. Vältetään rajua puuttumista metsän ja vesien omaan viisaaseen elämänrytmiin. Kohdellaan kaikkia eläimiä kunnioittavasti ja rakastavasti.

Armon välineitä ovat myös luomakunnan lahjat leipä ja viini, joita nautimme luostarin kappelin alttarilla. Armoa välittää se, kun käymme yhdessä aterialle. Vahvistamme toinen toistamme elämän arkihuolien keskellä ja luomakunnan varjelemisen tehtävän äärellä.

Armoa ja iloa välittää kaikki rakkaudellinen yhdessä syöminen. Luomakunnan messumme kirkkokahveilla oli tarjolla afganistanilaista herkkuruokaa. Sitä olivat valmistaneet innokkaat talkoolaisemme. Olipa kohtaamisten päivä!

Luostariyhteiso.fi © 2018