Uutisia

Mikä on luostariyhteisö?

Mikä on luostariyhteisö?

Enonkosken luostarin tukiyhdistys piti perjantaina 20.3. vuosikokouksensa luostarissa Ihamaniemellä. Vuosikokousajankohta tarjosi luostariyhteisössä toimiville myös mahdollisuuden keskustella siitä, millaista yhteisöä olemme rakentamassa. Lauantaina kävimme pienellä joukolla keskustelun yhteisön luonteesta.

Toiminta yhteisön piirissä on monien vaiheiden kautta jälleen aktivoitunut kahden viime vuoden aikana ja uusia vastuunkantajia on tullut mukaan toimintaan. Yhteisö on saanut uutta ja laajempaa kosketuspintaa rukouksesta ja hiljaisuuden viljelystä kiinnostuneiden keskuudessa rukoushetkitekstien julkaisemisen käynnistyttyä vapaaehtoisvoimin verkkopalvelussa ja mobiilisovelluksen kautta. Nyt on ajankohtaista miettiä fyysisesten ja organisatoristen puitteiden lisäksi myös yhteisön hengellistä tehtävää.

Kimmokkeena keskusteluun oli tällä kertaa yhteisön aktiivien keskuudessa noussut ajatus miettiä jonkinlaista maallikkolupauksen antamisen mahdollisuutta, joka voisi rakentaa yhteisön piirissä olevien hengellistä elämää ja kenties vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Tämä kirjoitus on käytyä keskustelua heijastava osittain henkilökohtainen selostus asiasta.

Miksi yhteisön jäsenyys?

Ajatus yhteisön jäsenyyden määrittelystä lähtee kahdesta ajatuksesta. Ensinnäkin, alkuperäinen ajatus luostarissa on ollut, että luostarissa asuva veljistö ja sisaristo muodostaa paikanpäällä Ihamaniemellä yhteisön. Koska luostariin ei ole alkuaikaa lukuun ottamatta tullut hengelliseen kilvoitteluun sitoutuneita asukkaita, tämän ajatuksen toteuttaminen ei ole tällä hetkellä ajankohtainen. Mikäli joskus luostarissa asuu rukoukseen ja hengelliseen kilvoitteluun sitoutuneita, voidaan palata ajatukseen yhteisön ytimen rakentumisesta maantieteelliseen paikkaan.

Toiseksi, yhteisössä toimivat näkevät jotain erityistä Enonkosken luostarin spiritualiteetissa ja siinä miten se ilmenee yhteisössä ja Ihamaniemen luostarissa. Luostarin rukous on kantanut monia meitä elämässämme ja koemme yhteenkuuluvuutta luostariin vaikka elämme ”maailmassa” ja käymme luostarissa ehkä vierailulla, osallistumassa luostaritapahtumiin ja talkootöihin. Meidän ’ulkojäsenten’ sitoutuminen toteutuu tällä hetkellä perisuomalaisesti hyvin käytännöllisten asioiden kautta taloudellisen tuen, vapaaehtoistyön ja tukiyhdistyksen jäsenyyden kautta. Voisiko luostariyhteisön jäsenyyden määritellä muutenkin kuin ’asiakkuuden’ tai yhdistyksen jäsenyyden kautta? Olisiko jäsenyyttä mahdollista määritellä kuulumisena hengelliseen yhteisöön – samalla tietenkin säilyttäen mahdollisuus nykyisin toiminnassa oleville pysyä entisissä rooleissaan vapaaehtoisina, talkoolaisina, yhdistyksen jäseninä tai vierailijoina?

Mahdollisia malleja ovat läntisen kirkon maallikkosääntökunnat, jotka pyrkivät toteuttamaan sääntökuntansa kuten fransiskaanien luostari-ihanteita osittaisesti omassa elämässään ilman että jäsenet vetäytyvät luostariin. Jäsenyyden perustana pitäisikin olla jokin ihanne, jota pyrittäisiin seuraamaan.

Lupaus

Hengelliseen yhteisöön kuuluminen tarkoittanee useimmille pyrkimystä elämäntavan tai elämänasenteen muuttamiseen ihanteen toteuttamiseksi. Muutoksen vahvistamista voi palvella lupaus, joka tehdään itselle, yhteisölle yhteenkuuluvuuden merkiksi tai julkisesti jotta kerrottaisiin mitä yhteisön edustama hengellisyys itselle merkitsee. Pohdimme, että varsinainen luostarilupaus tuskin tulee kyseeseen. Lupaus voinee koskea lähinnä hengellisen elämän toteuttamista ulkoisten merkkien kuten messussa käymisen, rukouspalvelusten viettämisen ja palvelemisen kautta. Heräsi myös ajatus, että pelkästään itselle annettu lupaus voi jäädä yhteisön kannalta vähämerkityksiseksi. Toisaalta erottautuminen lupauksen kautta hengellisen yhteisön jäseneksi synnyttää karsinointia, jota emme keskusteluryhmässä pitäneet hyvänä. Edellisenä päivänä olimme muuttaneet toimintasuunnitelmassa muotoilua, joka tuntui edellyttävän tai olettavan tietyntyyppistä portaittaista edistymistä luostariyhteisöön sitoutumisessa.

Yhteisön hengellinen johtoajatus?

Lopulta päädyimme lauantai-iltapäivän keskustelussamme jokseenkin yksimielisesti siihen näkemykseen, että pyrkimyksessämme määritellä yhteisön jäsenyyttä ja lupauksen antamista, olimme kiipeämään latvasta puuhun ja siksi olimme kokeneet asian niin vaikeaksi.

Päätelmämme oli, että luostariyhteisöllä on spiritualiteetti, joka liittyy avoimeen ja yksinkertaiseen alttariin Pyhän Kolminaisuuden Kappelissa luostarissa Enonkoskella ja luostaria ympäröivään luontoon. Olemme kokeneet luostarin yhteydessä suurta Jumalan siunausta, joka ei ole ollut meidän työmme tulosta vaan seurausta Herramme läsnäolosta keskellämme. Toisin kuin monilla muilla tahoilla, Enonkosken luostariyhteisöllä ei ole teologista ohjelmaa samaistumiskohteena. Se ei myöskään ole olemukseltaan palvelujärjestö.

Totesimme, että yhteisen hengellisen näkymme muodostamisessa meillä on vielä paljon tekemistä ja keskusteltavaa. Tunsimme, että tämän hengellisen näyn muodostaminen on tie, jolle meidän tulee lähteä. Yhteisössä mukana olevien yhteenkuuluvuus syntyy ensisijaisesti yhteisen näyn kautta, siten että sitoutuminen tapahtuu ja uudistuu jatkuvasti yhteisön ja siinä mukana olevien välillä.

Haluaisimme, että luostariyhteisö on toistensa puolesta rukoilevien heikkojen kilvoittelijoiden yhteisö joka kokoaa samalla matkalla olevia yhteen. Jumalan armosta pääsemme kulkemaan yksin tai toivon mukaan yhdessä polkua, jonka varrella voimme rakentua kristittyinä. Meidän kilvoittelumme pitää olla oman seurakunnan ja hiippakunnan – savolaisten ja suomalaisten ihmisten oloista ja nousta niistä elämäntunnoista, joiden kanssa luterilaisina kristittyinä elämme.

Harvoin on hankikeli. Luostariyhteisön tulee muodostua vertaistukiryhmänä niille, jotka etsivät oikeaa tietä ja etsivät kantavaa pohjaa. Mielestämme luostariyhteisön rukouksen hengessä elävä kilvoittelija voi olla vapaa ja hengellinen ihminen ilman hengellisiä puheita ja ulkoisia tunnusmerkkejä.

Voisimmeko, jos olemme herkkiä kuulemaan ja halukkaita seuraamaan Mestariamme, luoda Enonkosken luostariyhteisöstä joukon, joka Pyhän Hengen voimassa kasvaa Kristuksen sisäisessä tuntemisessa ja rakentuu kukin kilvoittelijana palvelun ja rukouksen kautta?

Miten Enonkosken luostariyhteisö voisi mielestäsi koota rukoilevien ja elämässään kilvoittelevien joukkoa?

Mitä on luterilainen kilvoittelu ja miten sitä voisi paremmin nostaa esille?

Pellervo Kokkonen, puheenjohtaja
Suomen evankelisluterilaisen luostarin tuki ry

 

Luostariyhteiso.fi © 2019