Blogiarkisto

Oma pyhä sanasi

Oma pyhä sanasi

Sydäntalvi on luostarissa tosihiljaista aikaa. Isoa puurakennusta ei kannata yrittää pitää paukkupakkasilla kovin lämpöisenä, joten tämä ei ole otollista aikaa järjestää esimerkiksi retriittejä. Sen sijaan virittelimme yhteistyötä Parikkalan Oronmyllyn toimintakeskuksen kanssa: piipahdin ohjaamassa retriittiä Oron Liisan kanssa.

Hyvä oli olla hiljaa ihanan metsäluonnon keskellä ja kuunnella hiljaisessa illassa sulan virran laulua. Laavullakin vietimme rukoushetken, nuotion räiskeessä. Ja ehdin lopulta lukea loppuun erään kirjan, jonka hankin jo syksyllä.

Kyseessä on augustinolaismunkki Martin Lairdin Into the Silent Land (Hiljaiseen maahan). Se on ikään kuin syventävä opas kontemplaation eli hiljaisen rukouksen maailmaan. Jos kaipaat tiivistä suomenkielistä johdatusta kristilliseen mietiskelevään rukoukseen, kehottelen tutustumaan Pekka Y. Hiltusen teksteihin kristillisestä meditaatiosta teoksessa Rukousten kirja arkeen ja juhlaan (toim. Pirjo Kantala, Pekka Y. Hiltunen, Jaana Räntilä ja Olli Valtonen, Kirjapaja 2012).

Pekka kuvaa läntisen kristikunnan vanhaa mietiskelevän rukouksen tapaa, jonka juuret ovat jo erämaan kilvoittelijoiden pyrkimyksessä suuntautua yksin Kristukseen ja päästää irti sisäistä hälyä tuottavista ajatuksista ja huolista. Keskiajalta periytyy tällaisen rukouksen klassikkoteos Tietämättömyyden pilvi. Sen kirjoittaja, ilmeisesti joku englantilainen munkki, ei katsonut tarpeelliseksi edes jättää nimeään historiankirjoihin.

Tätä rukousperinnettä on sovellettu myös meidän aikaamme, muun muassa nimellä keskittävä rukous. Mutta nimitykset eivät ole kovin tärkeitä. Olennaisempaa on, että tällainen perinne tarjoaa meille itse kullekin koeteltuja apuvälineitä, miten mielen ahdistavastakin hälystä voi vapautua. Lairdin sanoin katselemme koko ajan sisäisiä videoita ja reagoimme niihin. Siinä voi hujahtaa koko elämä videoita katsellen, kun mahdollista olisi myös saada kosketus jossain syvemmällä olevaan tyyneyteen, hyvään riippumattomuuteen ulkoisista ja sisäisistä hälyäänistä.

Yksi tärkeä väline on ottaa rukoukseensa ankkuriksi oma pyhä sana eli yksinkertainen rukoussana. Laird hoksautti, että esikuvana tässä on Jeesus itse. Kun Saatana kiusasi häntä erämaassa (Luuk. 4:1-13), Jeesus ei antautunut dialogiin kiusaajansa kanssa, vaan siteerasi raamatunlauseita. Samalla lailla rukouksen hiljaisuudessa ihmisen ei tarvitse reagoida mieleen tunkeviin ajatuksiin, vaan voi äänettömästi toistella rukoussanaansa ja palata taas suuntautumaan Kristukseen.

Jeesuksen esikuvasta kehkeytyi varhaisessa kirkossa vähitellen Jeesuksen rukous, jossa toistellaan mielessä rukousta ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”. Rukouksesta on pidempiä ja lyhyempiä versioita, lyhimmillään voi toistella nimeä ”Jeesus”. Rukoussana voi olla mikä itsestä hyvältä ja luonnolliselta tuntuu, mutta mielellään mahdollisimman lyhyt. Pekka Y. Hiltusen ehdotuksia ovat esimerkiksi Tule, Tässä olen, Auta, Maranata tai Jeesus.

Rukoussanan toistelu ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista. Jos hiljaisessa rukouksessa saat sen armon, että mielesi alkaa tyyntyä ja yksinkertaisesti lepäät Jumalan läheisyydessä, saa rukoussanakin pudota pois.

Mikä voisi olla sinun oma pyhä sanasi?

Luostariyhteiso.fi © 2019