Parantavaa vettä

Lourdesin pyhättöalue lukuisine kirkkoineen ja pyhän veden kylpylöineen on yksi katolisen maailman tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista ja kävin itsekin siellä jokin aika sitten. Yövyin hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevan nunnaluostarin vierasmajassa, jossa mukavan yösijan lisäksi tarjottiin kaikki päivän ateriat. Minun pöydässäni oli juuri eläkkeelle päässyt yrittäjäpariskunta ja meitä muita nuorempi pariisilainen mieshenkilö. He olivat kaikki kokeneita Lourdesin kävijöitä, kuten monet muutkin vierasmajan yöpyjät. Keskustelujemme lomassa kysyin pöytäkumppaneiltani, olivatko he käyneet kylpemässä Lourdesin vedessä. Vanhempi pariskunta ei ollut sitä tehnyt, sillä vesi oli heidän mielestään kylpemiseen aivan liian kylmää, mutta he olivat kuitenkin pullottaneet sitä jonkin verran sekä juotavaksi että kotiin vietäväksi. He kertoivat, että monet heidän tutuistaan pyyhkäisivät luolan seinää pienillä pyyhkeillä, jotka he ottivat lähtiessään mukaansa.

Itse kylpy tapahtuu ammeen tapaisessa, jonne vesi johdetaan purosta, jonka Pyhä Bernadette oli tarinan mukaan kaivanut käsin esiin Neitsyt Marian ilmestyksen käskystä. Kyseisen puron vesi tulee ylhäältä Pyreneiden vuoristosta ja on hyvin kylmää ympäri vuoden. Pariisilainen pöytäkumppanini kävi viikon aikana kylpemässä kaksikin kertaa ja yritti saada meitä muita mukaansa vakuuttamalla, ettei vesi oikeastaan edes tunnu niin kylmältä kuin luulisi ja lisäksi se kuivui iholta melkein itsestään, eikä edes pyyhettä tarvittu. Hän arveli tämän liittyvän jotenkin veden pyhyyteen.

Lourdesissa on pyhättöalueen rakentamisen jälkeen käynyt joidenkin laskelmien mukaan satoja miljoonia ihmisiä kastautumassa pyhään veteen, pullottamassa sitä kotiin vietäväksi ja rukoilemassa luolan suulla. Vatikaani on perustanut jaoston, joka tutkii lukuisia ihmisten ilmoittamia Lourdesissa tapahtuneita parantumisia ja on tähän mennessä kelpuuttanut ihmeiksi vain noin 60 tapausta, sillä ihmeparantumiseen vaaditaan sekä lääkäreiden lausuntoja että kuolemaan johtava sairaus. Kirkon tiukat kriteerit eivät kuitenkaan lannista kävijöiden virtaa ja tätä todistavat ne lukuisat pyörätuoliletkat, jotka täyttävät kaupungin jalkakäytävät.

Lourdesin matka sai minut taas kerran miettimään ihmeitä ja parantumisia ja sitä, miksi joku paranee ja joku toinen ei. Kristinuskosta ei löydy kovin hyvää selitystä tälle melko silmiinpistävälle epäoikeudenmukaisuudelle, joka yleensä selitetään Jumalan tahtona ja sillä, että emme voi ymmärtää tämän tarkoituksia. Itämaisista uskonnoista löytyy asialle hyvinkin selkeä selitys ja se on Karman laki. Onko tämä Karman laki yhtään sen ymmärrettävämpi tai oikeudenmukaisempi, on taas toinen asia, sillä sen mukaan ne, jotka tässä elämässä kärsivät ovat sen omilla teoillaan aiemmissa elämissä ansainneet.

 Toivon merkitys

Puolisoni isä sairastui monta vuotta sitten syöpään ja hoidoista huolimatta lääkärit antoivat hänelle korkeintaan pari vuotta elinaikaa. Tätä eivät lääkärit hänelle itselleen kertoneet vaan tiedon sai hänen puolisonsa. Nykypäivänä tai ainakaan Suomessa tällainen ei olisi enää mahdollista ja niin lääketieteessä kuin psykologiassakin on vallalla käsitys, että ihmisen on hyvä tietää tosiasiat ja oman sairautensa ennuste, vaikka se olisikin synkkä. Tällä realismilla halutaan antaa ihmiselle mahdollisuus valmistautua kuolemaansa ja saattaa maalliset asiansa ja ihmissuhteensa järjestykseen.

Samaan aikaan lääketiede kuitenkin ymmärtää toivon ja positiivisen ajattelun merkityksen yhtenä parantumista edistävänä tekijänä ja niin sanotuista placebo- vaikutuksista on olemassa runsaasti tutkimusnäyttöä. Appiukkoni hoidosta vastaava lääkäri oli sitä mieltä, että toivon ylläpitäminen oli tärkeämpää kuin kuolemaan valmistautuminen eikä siis kertonut potilaalleen totuutta. Vastoin kaikkia ennusteita appiukkoni paranikin syövästä ja eli vielä 20 vuotta terveenä miehenä kuollen lopulta vanhuuteen.

Lääketieteessä näitä epätodennäköisiä, yllättäviä paranemisia kutsutaan nimellä spontaani paraneminen ja ne ovat tunnustettu, vaikkakin harvoin tapahtuva, tosiseikka. Melkein jokainen riittävän pitkän uran tehnyt lääkäri törmää tällaiseen tapaukseen ainakin kerran työuransa aikana. Lääketiede ei pyri näitä spontaaneja paranemisia mitenkään selittämään, ellei selitys sitten ole se, että ihmisen keho joskus yllättäen onnistuu tuntemattomista syistä itse parantamaan itsensä.

Hienoa usvaa

Niin epäoikeudenmukaiselta kuin se tuntuukin, kaikki eivät suurimmasta toivosta tai sinnikkäästä rukoilemisesta huolimatta parane ja selviydy. Erityisesti lasten vakava sairastuminen, kärsimys ja kuolema ovat monelle liikaa ja jotkut menettävät uskonsa niin käydessä.

Tutustuin muutama vuosi sitten lastenlääkäriin, joka oli tehnyt pitkän uran lastensairaalassa ja kohdannut työssään myös kuolemantapauksia. Hän kertoi minulle eräästä tapauksesta, joka oli lohduttanut häntä itseään näissä hetkissä. Kyseessä oli pitkään sairastanut pieni lapsi, jonka kuolema oli väistämätön ja lähellä. Omaiset olivat kokoontuneet vuoteen äärelle ja lääkäriystäväni seisoi hieman kauempana vuoteen jalkopäässä. Kun kuoleman hetki koitti, hän näki, kuinka lapsen pään kohdalta nousi ylös hento, vaalea pilvi kuin usvaa, joka liikkui ikkunan luo ja livahti sen läpi ulos. Samalla huoneeseen laskeutui syvä rauha ja levollisuus.

Tämä tarina kaikessa riipaisevuudessaankin lohduttaa myös minua. Toivottavasti sinuakin.

Hannele Kasslin-Pottier, 2025