Uutisia

Luostari palvelee hengellisen tien etsijöitä Itä-Suomessa

Luostari palvelee hengellisen tien etsijöitä Itä-Suomessa

Turussa pidetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous myönsi 9.11.2017 merkittävän avustuksen kanavoitavaksi luostariyhteisön kautta hengellisen ohjaukseen ja retriittitoimintaan.  Kirkolliskokous päätti myöntää yhteisön toimintaan vuosille 2018-2020 vuosittain 50 000 euron avustuksen.

Hankekauden ajaksi luostariyhteisöön palkataan kolmeksi vuodeksi pappi, jonka tehtävänä on toimia luostariyhteisössä ja muuallakin Mikkelin ja Kuopion hiippakuntien alueella rukouselämän syventäjänä ja edistäjänä. Kyse on kirkon ydintehtävän vahvistamisesta, hengellisen elämän vaalimisesta ja ihmisten hengellisiin tarpeisiin vastaamisesta.

Avustus vahvistaa merkittävästi luostariyhteisön toimintaedellytyksiä. Enonkoskella järjestetään jatkossa ympäri vuoden retriittejä, rukoushetkiä ja muita rukouselämään ohjaavia tapahtumia. Myös majoituspalvelujen tarjontaa kehitetään. Hetki-meditaatioiden julkaisua nettisivuilla ja facebookissa jatketaan ja verkkonäkyvyyttä lisätään.

Suomen evankelisluterilaisen luostarin tuki ry:n puheenjohtaja, rovasti Päivi Erkkilä painottaa sitä, että paikalliseen hengelliseen perinteeseen vahvasti juurtunut luostariyhteisö haluaa toiminnallaan palvella hengellisen tien etsijöitä erityisesti itäisen Suomen alueella.
Kolmivuotisen määrärahan avulla rakennetaan tiiviimpää yhteyttä Itä-Suomen seurakuntiin ja vakiinnutetaan yhteisön toimintaa myös tuleviksi vuosiksi.

Päivi Erkkilä, rovasti
Suomen evankelis-luterilaisen luostarin tuki ry:n puheenjohtaja
Lisätietoja: paivi.erkkila@evl.fi

Luostariyhteiso.fi © 2019