Ensimmäiset ja viimeiset
Jeesus kertoo opetuslapsilleen tarinan tuhlaajapojasta, jonka kotiinpaluuta isä juhlisti suurilla pidoilla. Tuhlaajapojalla oli veli, joka oli uskollisesti pysytellyt aina kotonaan ja tehnyt niin kuin isä oli käskenyt. Tämä veli ei pitänyt siitä, että isä otti vuosiksi maailmalle lähteneen pojan niin avosylin vastaan, mikä on inhimillisesti hyvin ymmärrettävää. Niin me kaikki varmaan reagoisimme vaan mikä on tämän tarinan opetus?
Tähän teemaan liittyen tuli mieleeni eräässä seurakunnan järjestämässä tilaisuudessa tapaamani nainen, joka oli harrastanut kristinuskoa lapsesta asti. Hän oli ehtinyt kiertää monet seurakunnat ja opiskella raamatun lähes kannesta kanteen. Samassa ryhmässä oli toinenkin nainen, joka oli häneen verrattuna untuvikko seurakunnan riennoissa ja oli löytänyt tiensä kristillisten uskonkysymysten ääreen monen vuoden jälkeen vasta aikuisena, kun oli ensin kiertänyt maailmalla kuin tuhlaajapoika ikään. Mitä hän oli ennen ryhmään tuloa oppinut ja ymmärtänyt, sitä emme tiedä, mutta tahtomattaan tuo itseään hartaana kristittynä pitävä nainen antoi puheillaan ymmärtää, että tämä toinen oli vasta aloittamassa hengellistä polkuaan. Hänen kirjanoppineessa mielessään oli itsestään selvää, että kukaan, joka ei tunne raamatun tekstejä riittävän hyvin tai ole käynyt kirkossa vuosiin, ei voi olla kovin pitkällä hengellisessä kehityksessään. Onko todellakin aina näin?
Ajattelen tuhlaajapojan tarinan kertovan pohjimmiltaan kristityn vapaudesta ja syvästä henkilökohtaisesta vastuusta. Paljon tärkeämpää kuin se, että tekee asiat niin kuin pitää, on se, mitä tapahtuu korvien välissä, mielessä ja sielussa. Meidän ei tarvitse eikä edes pidä noudattaa kaikkia käskyjä, sääntöjä ja normeja vain siksi, että edelliset sukupolvet ovat niitä noudattaneet. Myöskään se, että on aina toiminut pelisääntöjä noudattaen ei automaattisesti johda siihen, että ymmärtää tekemästään jotain tai oppii siitä yhtään mitään. Kuten mies, joka tarinan mukaan osasi kuutta kieltä, mutta jolla ei ollut mitään sanottavaa.
Jumalan luo ja henkilökohtaiseen yhteyteen tämän kanssa voi päästä monia polkuja pitkin ja joskus hitain reitti voi olla se oikea. Välillä on myös lupa kadottaa jotain ja löytää se myöhemmin taas uudestaan. Maailmallekin saa välillä eksyä ja joskus voi käydä jopa niin, että ensimmäiset tulevatkin viimeisenä ja viimeiset ensimmäisenä.
Hannele Kasslin-Pottier