”Oi ihana pääsiäinen, murheesta vapaaksi pääseminen!”
– ortodoksisesta pääsiäisstikiirasta* –
Joskus saamme – kuin vahingossa – kokea kirkkaita jumalallisen Valon lävistämisen hetkiä, pääsiäishetkiä. Varmaan tiedät ja tunnistat sen, kun häiritsevät ajatukset ja puristavat tunteet ovat täysin poissa, ja puhdas, kirkas olemisen riemu kumpuaa sisimmästä.
Keventymisen hetki. Kiitollisuuden hetki. Yhteyden hetki.
Ehkä koet tällaisia hetkiä luonnossa? Kun keväällä peipon virkeä liverrys tavoittaa tajuntasi? Tai kun kesän korvalla kuulet, miten tuuli ensi kertaa laulattaa koivun tuuheutunutta lehvistöä? Kun näet sitruunaperhosen sinne tänne lepattavan lennon? Tai kun hajuaistisi poimii tuomen väkevänmakean tuoksun ja vie sinut Ajattomaan. – Oivallus! Ilo!
Ehkä olet kokenut ihmeellistä Läsnäoloa silloin, kun yhteys toiseen ihmiseen on niin auki, että hetkeksi erillisen minän reunat murenevat, ja on vain kirkas ilo ja yhteys, joka ei erittele, arvioi eikä halua mitään muuta kuin olla toiselle hyvä? Tämä voi olla hetki rakastetun kanssa tai se voi olla satunnainen kohtaaminen, joka ihmeellisesti valaisee päivän. – Kiitos yhteydestä!
Ehkä olet kokenut Suuremman läsnäolon hetkellä, jolloin tuska lävistää sinut, ja minäsi verhot hetkeksi repeävät: olet paljaana Armon varassa. – Tässä! Auta!
Ehkä koet Jumalan läsnäolon rukouksessa? Kun saat olla rukouksen hiljaisessa lämmössä ja huminassa. Kun sanat ovat väistyneet, mieli hiljennyt ja on vain tila, jossa Jumala on. – Armo. Rauha. Hiljaisuus.
Kaikkia näitä hetkiä yhdistää ajattelevan minän hetkellinen hiljentyminen.
Se on: olla irti egosta – mielestä, joka koko ajan selittää. Olla pikemmin tyyni, valpas, avoin kenttä. Todellisuutta vääristävät, tunkkaiset verhot vedetään hetkeksi syrjään, ja keskellä näennäisen arkista ja tavallista hetkeä syntyy suora yhteys Todelliseen. Sisimmässä loistaa Kristus-valo, joka valaisee kaiken.
Näitä armon välkähdyksia, minästä vapautumisen hetkiä olen alkanut kaivata yhä kiihkeämmin. Toivoisin sellaisten hetkien juurtuvan itseeni lujemmin. Ja kuitenkin tiedän, että tavoittelemalla en näitä hetkiä tavoita. Jumalan läsnäolo lankeaa antautuneelle, ei tavoittelevalle.
Silti voin tehdä tietoisesti jotakin asian edistämiseksi. Voin antaa enemmän aikaa Jumalalle (Sille, jossa ei aikaa ole). Voin raivata tilaa oleilulle Jumalan kanssa. Tämä edellyttää arjen siivoamista kiireestä, tehtävistä ja huolista, oman tekemisen tärkeydestä. On harjoiteltava mielen eli maailman hiljentämistä. Maailma tekee kaikkensa, jotta sisäisin meissä, ainoa todellinen – Kristus-itse, peittyy. Siksi maailma täytyy jättää huomiotta. On käännyttävä hälystä ja huudosta pois. Minän vaatimukset ja kiusat on tunnistettava ja annettava mennä menojaan. Tämä edellyttää valppautta. Mikään, mitä mieli sanoo, ei ole tärkeää. Maailmalliset asiat eivät ole tärkeitä. Tärkeää on vain Jumalan läsnäolossa viipyminen.
Ystäväni. Rohkaisen sinua sanoutumaan irti ruuhkasta ja romusta, jota maailma tarjoaa. Rohkaisen sinua harjoittamaan hiljaista läsnäoloa. Tee päivittäin edes pienesti tilaa sille, että voit olla vain. Mene metsään, järven rantaan, istahda kotiportaille tai pihan penkille. Rentoudu saunan lauteilla tai keittiön ikkunasta ulos katsellen. Ole vain, katso vain. Anna itsesi Suuremman haltuun. Kuule Jumalan ihanaa Luontoa. Ole osa sitä.
Tee tilaa sisimpääsi. Päästä irti minän valheellisista vaatimuksista. Laske irti pelosta ja murheesta. Anna sen kaiken lipua pois, sillä se ei ole totta.
Totta on vapaus ja kirkas ilo.
Keravalla, 26.4.2026
Hannamaria Yliraudanjoki
Hannamaria ohjaa luostarilla hiljaisuuden päivän perjantaina 26.6. osana retriitinohjaajakoulutustaan. Lisätiedot: www.luostariyhteiso.fi
*Stikiira on ortodoksisessa kirkossa lyhyt juhlapäivän aiheeseen liittyvä kirkkoveisu.