Jeesus vetäytyi usein yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen ja kehotti seuraajiaan tekemään samoin. Äiti Teresa, joka harjoitti hiljaista rukousta, oli kerran haastateltavana aiheesta. Toimittaja kysyi Äiti Teresalta, mitä tämä hiljaisessa rukouksessa oikein tekee, johon tämä vastasi lähinnä kuuntelevansa. Toimittaja jatkoi kysymällä, mitä Jumala sitten tässä rukouksessa tekee ja Äiti Teresa vastasi tämänkin lähinnä kuuntelevan.
Näissä kertomuksissa tiivistyy hiljaisuuden ydin ja Hiljaisuuden retriittien tarkoitus, joka on tarjota tässä äänien ja virikkeiden täyttämässä maailmassa tilaisuus vetäytyä yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen muutamaksi päiväksi. Täysin yksin ja hiljaa ei retriitissä kuitenkaan olla, vaan kyse on enemmänkin sisäisestä kokemuksesta. Hiljaisuuden retriitti pohjaakin osittain kristilliseen mystiikkaan, jossa kokemuksellisuus ja henkilökohtaisen suhteen rakentaminen Jumalaan ovat keskeisiä ja tämän suhteen laatu ja syvyys on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Hiljaisuuden retriitissä ihmisellä on mahdollisuus tarkastella sekä omaa elämäntilannettaan että suhdettaan Jumalaan, mutta se ei ole välttämätöntä. Myös ajatusten on joskus hyvä antaa hiljentyä ja sallia itsensä vain levätä hiljaisessa ja sanattomassa vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa.
Retriitin hiljaisuus ei ole yksinäisyyttä tai vetäytymistä pois vuorovaikutuksesta, mutta vuorovaikutuksen laatu muuttuu myös suhteessa muihin läsnä oleviin ihmisiin, retriitin kanssakulkijoihin. Saamme olla yksin yhdessä ilman sanoja, ilman puhetta, ilman velvollisuuksia tai tavoitteita. Saamme levätä hiljaisessa ja sanattomassa vuorovaikutuksessa myös muiden ihmisten kanssa. Tällainen kokemus voi olla hyvin voimaannuttava ja korjaava ja edistää luottamuksen syntyä toisiin ihmisiin.
Vuorovaikutuksessa lepääminen on arjessa harvinaista, sillä yhteiselomme perustuu aktiiviseen kommunikaatioon sekä sanallisesti että sanattomasti. Usein keskinäinen vuorovaikutuksemme on tavoitteellista ja pyrimme tuomaan esille omia ajatuksiamme ja asioitamme ja vaikuttamaan toisiin ja toiset taas vastavuoroisesti meihin. Haemme myös hyväksyntää ja arvostusta ja pyrimme siihen osoittamalla tietomme ja taitomme. Haluamme kuulua joukkoon ja tulla samanaikaisesti hyväksytyiksi sellaisina kuin oikeasti olemme.
Hiljaisuuden retriitin vuorovaikutuksessa mikään ei ole tarkoituksellista eikä osallistujan tarvitse asettaa retriitille omia tavoitteita. Hiljaisuudessa ja puhumattomuudessa ei tarvitse eikä voi osoittaa osaamistaan ja pätevyyttään ja kaikki retriitin osallistujat kuuluvat automaattisesti joukkoon. Retriittiin kelpaamme aina sellaisina kuin oikeasti olemme ja retriitin sanattomuus lähentää sen osallistujia toisiinsa joskus jopa enemmän kuin puhuminen.
Jumalalle kelpaamme aina juuri sellaisina kuin oikeasti olemme ja sellaisina myös, joita esitämme olevamme. Jumalalle ei tarvitse osoittaa pätevyyttään, hyvyyttään tai kypsyyttään vaan Jumalalle kelpaamme aina niin retriitissä kuin sen ulkopuolellakin. Voimme aina levätä vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa, jos annamme itse sille mahdollisuuden. Retriitti parhaimmillaan muistuttaa tästä mahdollisuudesta ja tarjoaa puitteet sen kokemiseen.
Aina ei ole kuitenkaan itsestään selvää tai helppoa asettua levolliseen tilaan ja antautua hiljaiselle vuorovaikutukselle. Keho voi olla paikoillaan ja näennäisesti rauhoittunut, mutta ajatukset vilistävät asiasta toiseen ja mieli laukkaa levottomasti. Näissä tilanteissa avautumien vuorovaikutukselle voi löytyä kehollisen rukouksen avulla. Kun ajatus keskittyy liikkeeseen, mieli voi asettua helpommin tähän hetkeen ja hiljentyä lepäämään vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa.
Hannele Kasslin-Pottier
2026