Rukoushetki Arkisto

HILJAISUUS VAI HAJANAISUUS

Rukoushetki Arkisto

Aloitus

Pysäytä mielesi kiire. Ole levollisesti hiljaa Jumalan edessä.

Raamatunteksti

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.” Jes. 30: 15

Ajatus

Hiljaisuus on vastaanottamista. Se on kiittämistä ja ylistystä. Sydämessä on rauha ja ilo, luottamus Herraan.

Usein sydämen täyttävät monet tekemättömät tehtävät; pelot ja paineet onnistumisesta. On kuin olisi koko ajan liikettä ja ääntä.

Hiljaisuus on rauhaa. Se antaa tilaa uudelle, se kääntää mielemme kuuntelulle. Kuuntelemme näin Jumalaa ja lähimmäisiämme. Olemme läsnä.

Näen aikuisen kulkevan lapsen kanssa. Vanhemmalla on älypuhelin kädessään. Lapsi kysyy jotakin, mutta ei saa vastausta.

Jeesus asetti meille esimerkiksi lapsen. Lapsi osaa elää hiljaisuutta äänekkäästikin. Hiljaisuus on luottamusta, rauhaa ja iloa; rakkautta, elämistä tässä hetkessä, yhdessä toistemme kanssa, vuorovaikutuksessa.

Kuuntelemme Herraa silloinkin, kun olemme ja elämme lapsen kanssa ja kuulemme pientä.

Rukous

Herra, kiitos, että olet läsnä meidän elämässämme. Opeta meitä kuuntelemaan Sinua ja toisiamme. Hiljennä sydämemme vastaanottamaan hyviä lahjojasi tänäänkin. Anna silmiemme nähdä, anna korviemme kuulla, anna käsiemme avautua antamillesi tehtäville; kiitokseen ja ylistykseen, elämään lapsen lailla tätä päivää ja hetkeä.

Kuva: Henry Rantala
Kirjoittaja
Henry Rantala
Mainos

Ikonityöpaja elokuussa. Uudenlaista ikonitaidetta etsimässä.

Kirjoittaja: Luostariyhteiso.fi

Luostariyhteiso.fi © 2019