Rukoushetki Arkisto

Iltataivaan alla

Rukoushetki Arkisto

Aloitus

Anna tiesi kulkea talviseen luontoon. Huomaa mitä ympärilläsi on.

Raamatunteksti

”Luota Herraan ja tee hyvää, niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla. Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle, mitä sydämesi toivoo” Ps.37: 3-4

Ajatus

Kotijärven jää on ollut tänä talvena niin vahva, että sinne on voitu aurata väylä luistella ja liikkua potkukelkalla. Lähdin helmikuun kuutamosäässä  jäälle talven hiljaisuuteen tähtikirkkaan taivaan alle potkukelkallani. Kelkka kulki, ylläni tähtikirkas taivas ja kirkas kuu valaisi taivaan lamppuna ympärilläni olevaa talvista luontoa.

Tunsin pienuuteni ja samalla turvallisena Jumalan suuruuden ja väläyksen Hänen kaikkivaltiudestaan. Olisin viipynyt siinä sisintäni hoitavassa hiljaisuudessa pidempäänkin, mutta pakkanen nipisteli varpaita ja poskiani. Palasin sinne vielä kahdesti, mutta sää oli toisenlainen. Toisena iltana sumu peitti saaret ja rannat ja kuu paistoi pilviverhon takaa kuitenkin luoden valoaan.

Rukous

Kiitos, että sinä olet ja hallitset maailmankaikkeutta ja näytät valollasi suuntaa, jonka näen välillä selkeämmin ja välillä heikommin, oman elämäntilanteitteni sumentaessa näkökykyni. Kiitos, että sinä silti olet olemassa ja luonani jokaisessa elämäni hetkessä.

Kuutamo. Kuva: Ulla-Riitta Kautonen
Kirjoittaja
Ulla-Riitta Kautonen
Mainos

Musisoidaan yhdessä luostarilla 22.2. klo 18

Kirjoittaja: Luostariyhteiso.fi

Luostariyhteiso.fi © 2019