Blogi: Katse kohti valoa

Johonkin minä uskon

Johonkin minä uskon

Kirkko ja kaupunki -lehdessä kerrottiin vastikään, että nuorten kiinnostus Jumalaa ja erityisesti Jeesusta kohtaan on merkittävästi kasvanut ja yhä useampi uskoo Jumalaan. Myös monet heitä vanhemmat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita henkisestä ja hengellisestä ulottuvuudesta ja kaipaavat sellaista elämäänsä. Viime aikoina monet julkisuuden henkilötkin ovat kertoneet omasta hengellisyydestään ja jotkut ovat lähteneet tekemään aiheesta televisio-ohjelmiakin, kuten Janne Kataja, tai alkaneet opiskella papiksi, kuten hieman yllättävästikin, Jyrki 69.

Useat edellä mainituista kokevat olevansa hengellisiä ja uskovansa Jumalaan, mutta vierastavat n.s. perinteistä kristinuskoa ja jumalakuvaa ja kokevat niiden olevan liian ahtaita ja rajoittavia. Monet kaipaavat selittämätöntä ja mieltä ja rajoja avartavaa hengellisyyttä. Perinteiset kirkonmenot koetaan usein synkkinä ja omalle todellisuudelle vieraina, eikä nykyihmisen Jumala ole käskyttävä ja rajaava vaan enemmänkin ihmettelyn kohde ja mysteeri. Monet ihmiset kaipaavat jotain itseä suurempaa ja kokevat uskovansa johonkin, mutta eivät halua tarkkaan määritellä, mihin tai nimetä sitä. Nykypäivän ihminen kaipaa avaraa hengellisyyttä.

Tässä avarassa ihmettelyn hengessä olemme nyt mekin Enonkosken luostariyhteisönä järjestämässä ensi elokuussa, 7.8.-10.8, uudenlaista kesäseminaaria. Seminaarin teemaksi onkin valikoitunut Johonkin minä uskon. Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja luentoja monesta eri näkökulmasta. Mukaan olemme saaneet mm. Jyri Komulaisen, Taavi Kassilan ja Miia Kontron, Henri Järvisen ja Seppo Laakson, jotka ovat kaikki omaan aihealueeseensa syvällisesti perehtyneitä asiantuntijoita ja tutkijoita. Luvassa on sopivasti haastavaa, ajatuksia herättävää ja mieltä avartavaa dialogia hengellisyydestä, Jumalasta ja kasvusta aikuiseen uskoon.

Seminaarissa tulee olemaan myös monia työpajoja, joista voi valita mieleisensä kullekin illalle ja suunnitteilla on myös musiikkiesityksiä, hiljentymishetkiä ja pienryhmäkeskusteluja. Ohjelma ilmestyy huhtikuussa luostarin kotisivuille ja siitä kerrotaan myös luostarin Facebook-sivuilla. Ilmoittautuminen seminaariin alkaa myös huhtikuun aikana.

Kevään kuluessa seminaarin puhujat tulevat kirjoittamaan juttuja, jotka julkaisemme tässä blogissa. Nyt kannattaa seurata blogia tarkkaan, sillä sieltä saa esimakua seminaarin sisällöstä.

Muista seurata blogia ja jos mieleesi tulee joku, jota tämä seminaari saattaisi kiinnostaa, niin vinkkaa hänellekin asiasta ja lähetä vaikka tämä juttu hänelle.

Toivottavasti näemme sinut elokuussa. Tervetuloa kanssamme Ihamaniemeen ihmettelemään!

Hannele Kasslin-Pottier
2025

Luostariyhteiso.fi © 2019