Rukoushetki Arkisto

Kiitollisuus | yhteinen rukous

Kiitollisuus | yhteinen rukous

Jumala, Luoja ja elämän antaja,

Kiitämme sinua kaikista lahjoistasi joilla olet runsaasti siunannut meitä.

Kiitämme ravinnosta ja vuoden sadosta, jota korjaamme pelloilta ja metsistä. Kiitos että olemme saaneet sinulta luonnon ravinnon lähteeksi ja virkistykseksi. Kiitos kun saamme nauttia metsien marja- ja sienisadosta ja ihailla luomistyötäsi luonnossa.

Kiitämme että olemme saaneet tehdä työtä sinun kätesi alla niin että pellot, kasvimaat ja puutarhat ovat antaneet meille runsaan satonsa.

Anna meidän nauttia lahjoistasi vastuullisella ja viisaalla tavalla omaksi ja lähimmäisemme parhaaksi. Kun olet suonut meille runsaat lahjasi, anna niiden avartaa sydämemme, että haluamme jakaa hyvyyttäsi toisille.

*   *   * 

Jeesus, sinä olet opettanut, että meidän tulee tuottaa hyvää hedelmää myös omassa elämässämme.

Kiitämme kaikesta siitä hyvästä, jota olet antanut meidän jakaa toisillemme, kun voimme auttaa, tukea ja tuottaa iloa.

Kiitämme nuorista, joiden opintoja ja työuran alkua voimme seurata ja tukea rukouksin. Anna kaikkien nuorten löytää ilo, toivo ja oma paikkansa tässä maailmassa.

Kiitämme että elämäämme kantaa myös vanhempien ihmisten elämänviisaus ja usko.

Kiitämme lapsista pursuavasta ilosta, jonka kautta vahvistat ja uudistat meitä.

Kiitämme kutsumuksestamme työpaikalla. Kiitämme niistä ihmisistä, jotka ponnistelevat luodakseen uutta yritystoimintaa, työtä ja toimentuloa ja tehdäkseen yhteiskunnastamme paremman.

Kiitämme siitä Henkesi työstä maailmasta, jonka ansiosta täällä on niin paljon hyvää, välittämistä ja vastuunkantamista heikommista. Kiitos että olet antanut meille mahdollisuuden auttaa ja välittää.

Kiitämme että herätät meidät kantamaan toistemme ristiä ja näkemään kärsivän lähimmäisen hädän, jota meidän on joskus liian tuskallista katsoa. Kulje sinä lähimmäistemme kanssa Gazassa, Irakissa, Syyriassa, Ukrainassa, silloin kun inhimillinen apu ei heitä tavoita ja ihmisen pahuus murskaa heidät.

Kiitämme kirkostamme ja seurakunnastamme joissa sinä Jumalamme meitä hoidat. Kiitos kutsumukselle uskollisista papeista seurakunnassa. Kiitämme piispastamme Seppo Häkkisestä, joka haluaa johdattaa kirkkoa sinun tielläsi. Kiitos Enonkosken luostariyhteisöstä, joka muistuttaa meille rukousyhteyden tärkeydestä.

Kiitämme tehtävästä ja haasteesta, jonka olet seurakunnallesi antanut palvella kaikkia ihmisiä ja etsiä eksyneitä. Kiitos että voimme ottaa tehtäväsi vastaan rohkein mielin johdatuksessasi.

 

Anna rakkauden ja hyvyyden kypsyä meissä. Anna niiden ravita yhteistä elämäämme. Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen, Herramme nimessä.

Yhteinen esirukous Savonlinnan tuomiokirkossa 21.9. sadonkorjuun kiitosmessussa.

Luostariyhteiso.fi © 2019