Joitakin vuosia sitten minut pysäytettiin lepoon sairastumisen kautta syksyn siirtyessä synkkään marraskuuhun.  Kuljin jokivarttamme pitkin hiljakseen kuunnellen marraskuun luonnon hiljaisuutta. Sain uuden näkökulman marraskuun synkkyyteen.

Hiljaisuus piti sisällään ääniä, jotka kuulin vain pysähtyen kuuntelemaan, kuten kuusitiaisen hiljaisen sirityksen, putoavien lehtien äänen ja ohuen jääkerroksen syntymisen vedenrajaan. Hiljaisuus oli lepoon käyvän luonnon rauhaa. Uuden elämän siemenet oli kätketty jo maahan. Minulle tuo kuukausi merkitsi kaikenpuolista pysähtymistä kuullakseni ja nähdäkseni selvemmin. Koin Jumalan suurta huolenpitoa siinäkin elämäntilanteessani.