Tämä kirjoitus on neliosaisen, luostarielämää yleensä ja Enonkosken luostaria käsittelevän sarjan toinen osa.
Ihminen on tekevä olento. Hänen elämästään suuren osan vie päivittäisten tehtävien tekeminen, elannon ansaitseminen ja asioiden oppiminen. Toisen suuren osan vie ajatteleminen ja tunteminen; ennakoiminen, muisteleminen, iloitseminen ja huolissaan oleminen. Kolmas osa ihmisen elämästä menee toisten ihmisten kanssa olemiseen ja vuorovaikuttamiseen.
Tällaista elämä on luostarissakin.
Raamatusta löydämme Jeesuksen ajatuksia uskovien yhteiselämästä sekä Luukkaan kuvauksen Jerusalemin ensimmäisestä kristillisestä yhteisöstä, jota siteerataan myös Enonkosken luostariyhteisön säännössä (Apt. 2:42-47).
”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” Joh. 17:22-23
Paavali kirjoittaa tästä rakkaudesta. Hänen kirjoituksensa luetaan usein häissä, mutta sisterssiläiset teologit, kuten Bernhard Clairvauxlainen, ovat nimenneet sääntökuntaelämän rakkauden kouluksi, schola caritatis. Benediktus Nursialainen taas kirjoittaa luostarisäännössään, että munkkien tulee osoittaa vilpitöntä lähimmäisenrakkautta toisilleen, kestää toinen toisensa ruumiin ja tapojen heikkoutta ja tavoiteltava sitä mikä on hyödyksi toisille. (Benediktuksen luostarisääntö, luku 72)
”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.” 1.Kor.13:4-6
Apostolien teoista löydämme kuvauksen Jerusalemin ensimmäisestä uskovien yhteisöstä, jota apostolit johtivat. ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan.” Apt. 4:32-35
Kun ihmiset, joilla on sama tavoite, kohtaavat ja päättävät elää yhdessä, syntyy yhteisö.
Kaikkien kristittyjen tavoite on elää tunnustaen kristillistä uskoa ja sen uskon mukaisesti rakastaa Jumalaa, itseä ja lähimmäistä. Osa kristityistä elää vakaumustaan perhe-elämässä, osa yksin ja osa erilaisissa yhteisöissä.
Ne kristityt, jotka haluavat kuluttaa päivästään suuren osan rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, ovat kristillisen ajan alusta asti perustaneet yhteisöjä, joiden tavoite on varmistaa mahdollisuus tällaiseen elämäntapaan.
Vanhimmissa luostareissa saatettiin elää hyvin niukasti, nukkua luolissa ja syödä yksinkertaisesti. Ruokaa viljeltiin, kalastettiin ja ostettiin käsitöiden myynnillä ansaituilla rahoilla. Niukkuus ei ollut itsetarkoitus, vaan sen hyväksyminen osaksi elämää vapautti päivän tunteja rukouselämään. Niukkuus myös opetti harjoittajalleen paljon itsehillinnästä ja elämästä.
Luostarien kehittyessä yhä monimutkaisemmiksi yhteisöiksi niiden toimintatavat monipuolistuivat. Keskiaikainen eurooppalainen luostari oli aikansa kulttuurin ja hyvinvoinnin keskus. Siellä säilytettiin ja kopioitiin kirjoja sekä harjoitettiin tieteitä ja taiteita. Siellä osattiin edistyneimmät viljely- ja käsityötekniikat. Nykyisenkaltaista yhteiskunnallista koululaitosta ei vielä ollut, mutta luostareissa opetettiin erilaisia tietoja ja taitoja, ja monissa luostareissa oltiin merkittäviä hyöty-yrttien viljelyn ja lääkintätaidon edistäjiä. Ne olivat myös aikansa sosiaalityön keskuksia, niissä hoidettiin sairaita, nälkäisiä, köyhiä ja orpoja.
Vielä nykyäänkin maissa, joissa valtion ylläpitämä hyvinvointijärjestelmä on heikko, kristilliset luostarit toimivat alueensa sosiaalisen avun keskuksina.
Mitä lähemmäs tullaan modernia aikaa luostarit keskittyivät taas yhä enemmän rukoukseen ja jumalanpalveluselämään. Rukous ja Raamatun tutkiminen oli aina luostareissa tärkeä osa elämää, mutta yhteiskunnan otettua vastuun tiedon ja kulttuurin tutkimisesta ja opettamisesta luostareissa alettiin keskittyä enemmän kristilliseen rukouselämään ja yleishyödyllinen toiminta jäi vain joidenkin yhteisöjen erityisosaamisen alaksi.
Enonkosken luostari nyt ja tulevaisuudessa
Enonkosken luostariyhteisö perustettiin tarjoamaan suomalaisille kristityille tila rukouselämään keskittymiseen ja tekemään tunnetuksi luostari- ja sääntökuntaperinteitä. Enonkoskella toimitetaan säännöllistä hetkirukouspalvelusta ja majoitetaan vieraita, jotka tulevat osallistumaan rukoukseen. Paikallisen kylätoiminnan avustaminen mahdollisuuksien mukaan on koettu tärkeäksi alusta asti, sillä luostarin rakennuksessa toimi 86 vuoden ajan Ihamaniemen koulu. Se oli siten kylän tärkein rakennus. Vuosien varrella on järjestetty luku- ja käsityöpiirejä ja annettu tiloja harrastustoimintaan. Kyläläiset ovat vuosikymmenten mittaan puolestaan tehneet runsaasti erilaista talkootyötä luostarin hyväksi.
Jotta luostariyhteisö voi toteuttaa toiminta-ajatustaan, sillä on oltava myös toimeentuloa tuottavaa toimintaa. Enonkoskella on viljelty vihanneksia ja marjoja, järjestetty tapahtumia ja retriittejä ja otettu vastaan majoitusasiakkaita.
Luostarirakennuskin tarvitsee paljon aikaa ja huomiota. Sen alakerta on 120 vuotta vanha kansakoulu, joka on 74 vuotta sitten korotettu kaksikerroksiseksi. Rakennus on noin kolmen hehtaarin tontilla, jolla kasvaa puustoa ja luonnonniittyjä. Metsää raivataan ja harvennetaan säännöllisesti. Nurmialueita ja istutuksia hoidetaan.
Perinteikkäässä rakennuksessa on yksi tulipesä ja yhteisön pääasiallinen peseytymispaikka on puulämmitteinen sauna, jonka pukuhuonetta voi lämmittää kamiinalla. Halkosavottaa on tehtävä säännöllisesti.
Ihmisten yhteisasuminen on sekä rikkaus että haaste missä tahansa ihmisten asuessa yhdessä. Yhteisiä töitä on organisoitava, toisinaan istuttava alas ja juteltava kunkin kuulumiset läpi ja välillä vain annettava kullekin omaa tilaa ja rauhaa.
Se, että yhteisö perustuu yhteiselle uskolle ja rukoukselle on suuri innoituksen lähde. Rukous auttaa ratkaisemaan ongelmia, tekemään valintoja ja löytämään yhteisiä ratkaisuja asioihin. Kun iloitaan yhdessä, voidaan rukoilla, kun ollaan riidelty, rukous korjaa haavat.
Luostareiden perinteisin ja aikaavievin työmuoto on hetkipalvelus, päivittäiset rukoushetket.
Jokaisella yhteisön jäsenellä on oma kokemuksensa siitä, miten rukous, työ ja vuorovaikutus vaikuttavat hänen sisäisessä elämässään. Millaisia oivalluksia tulee, kun iltapäivän on askarrellut hankalien käytännöllisten ongelmien kanssa, vaikkapa vedensuodattimen huollon tai tapahtuman aikatauluttamisen kanssa. Työ keskeytyy puoleksi tunniksi, kun mennään yhdessä kappeliin rukoilemaan iltarukous. Hetkeä aiemmin oltiin keskusteltu asioista, joiden ratkaiseminen vaati yhteisen tavoitteen löytämistä. Se saattoi tuntua hankalalta ja sopeutuminen yhteiseen ratkaisuun vaikealta. Rukouksen aikana muistaa paremmin, että Jumalalla on meille kaikille yhteinen tavoite ja Hänen edessään Hänen tahtoonsa sopeutuminen onkin parantava kokemus.
Näin rukouksen ja työn lomittuminen jokapäiväisessä elämässä tekee koko päivän kulusta itsensä ja maailman näkemistä Jumalan kasvojen edessä.
Enonkosken luostariyhteisö on perustettu toimimaan tiiviissä yhteistyössä paikallisseurakuntansa Savonlinnan seurakunnan kanssa, omassa hiippakunnassaan, Mikkelin hiippakunnassa.
Yhteisön välttämättömiin tehtäviin kuuluvat verkostoituminen, tiedottaminen ja toiminnan suunnittelu pitkäjänteisesti.
Verkostoitua voi myös kansainvälisesti. Luostariyhteisössä on vuosien mittaan ollut erilaisia kontakteja toisiin yhteisöihin ulkomailla, alkaen Reuillyn diakonissayhteisöstä, jonka suomalaista jäsentä, Helvi Pullaa, pyydettiin auttamaan Enonkosken yhteisöä alkuun.
Luostariyhteisön nykyhetken ja tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu rakennuksen remontoiminen vaiheittain, yhteisön oman hengellisen sisällön monipuolistaminen, majoitus- ja retriittitoiminnan lisääminen sekä pysyvän osa- ja kokoaikaisista asukkaista koostuvan kristillisen yhteisön toiminnan mahdollistaminen. Kansainvälisessä verkostoitumisessa tavoitteena on muodostaa vastavuoroisen vierailemisen kontakteja pohjoismaisten ja eurooppalaisten protestanttisten luostariyhteisöjen kanssa.
Kun Enonkoskella asuva luostariyhteisön jäsen haluaa viettää vapaa-aikaa, hänen on löydettävä tekemistä pienellä maalaispaikkakunnalla, jolla lähin kauppa on lossiyhteyden toisella puolella, 21 km päässä.
Asukkaiden omat sukulaiset ja ystävät voivat tulla vieraaksi aikoina, jolloin majoitushuoneiden varaustilanne sen sallii.
Yhteisöllä ei ole televisiota. Asukkailla voi olla henkilökohtaisia laitteita. Niitä käytetään vain kuulokkeista kuunnellen, mutta silloin tällöin voidaan järjestää vaikkapa yhteisiä elokuvailtoja ja heijastaa elokuva projektorilla.
Vapaa-aikaan on helppo löytää tekemistä liikkumalla luonnossa, lukemalla, tekemällä erilaisia käsitöitä tai harrastamalla musiikkia.
Ihamaniemen kylällä on kaunista metsäluontoa, Saimaan järviluontoa, uimapaikka ja kunnan ylläpitämä luontopolku. Luostarilla on soutuvene uimapaikalla Saimaan rannalla. Lähellä on myös erämaaluonteinen kalaisa Mustalampi. Omassa kirjastossa on laaja kokoelma kristillistä ja muutakin lähialojen kirjallisuutta. Lähin kunnan kirjasto on Enonkoskella. Luostarin Kädentaitotilassa on kangaspuut.
Ihamaniemen kyläyhteisö järjestää myös toimintaa. Se pitää yllä Maamiesseuran talkootupaa, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia.
Enonkosken luostariyhteisössä kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti asuminen tarjoaa mahdollisuuden elää yhteisöllistä elämää niin luostarissa kuin Ihamaniemen paikallisessa kyläyhteisössä. Kristillisen uskon eläminen yhdessä toisten kanssa on luostariyhteisön suurin rikkaus.
Enonkosken luostariyhteisö