Rukoushetki Arkisto

OMA TÄRKEÄ PAIKKANI

Rukoushetki Arkisto

Aloitus

Pysähdy hetkeksi puntaroimaan omaa paikkaasi elämässä.

Raamatunteksti

Ef. 2:20 ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustana ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Jesus Kristus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen, niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskiviksi Jumalan asumukseen.”

Ajatus

Kivistä rakennetut rakennelmat tarvitsevat asiantuntevaa rakentajaa, joka osaa osaamatonta ohjata tarkassa työssä. Kivistä on aikojen kuluessa rakennettu monenlaisia tärkeitä rakennelmia.

Olin apuna myllyllämme saraanin kivijalan korjaamisessa. Paikan päällä tarvittiin monenkokoisia kiviä ja jokainen kolonen tarvitsi omanlaisensa kiven.

Raamatun vertauskuvallinen teksti seurakunnasta kivinä rakennuksessa tuli minulle ymmärrettävämmäksi tuon työn kautta. Kulmakivi on erityinen kivi. Raamatussa sillä on myös erityinen tehtävä ja siihen paikkaan ei käy muu kivi kuin yksi ainoa. Tuo kivi on Jeesus Kristus, Jumalan poika ja maailman Vapahtaja. Muut kivet omilla paikoillaan suorittavat omaa tehtäväänsä rakennuksen kannattelijoina. Vierelläni olevat kivet suovat minulle juuri sopivan kolon loksahtaa paikalleni, jossa olen hyvin tärkeällä paikalla. Kutsunkin sinua tarkastelemaan jotakin luonnonkivistä tehtyä rakennelmaa tästä näkökulmasta. Kullakin on oma paikkansa.

Rukous

Pyhä Jumala sinä suuri rakennusmestari. Kiitos, että minulle on oma paikkani seurakunnan rakennuksessa ja meillä ja meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä paikallamme ja toteuttaa omaa tehtäväämme arvioimatta toisten rakennuksessa olevien tehtävää. Me pysymme pystyssä vain yhdessä. Anna meidän hoitaa omaa tehtäväämme, jonka sinä meille annat.

Kivijalka. Kuva: Ulla-Riitta Kautonen
Kirjoittaja
Ulla-Riitta Kautonen
Mainos

Tue luostaria ja osta lahjat. Vieraile luostaripuodissa...

Avainsanat: , , , ,
Kirjoittaja: Luostariyhteiso.fi

Luostariyhteiso.fi © 2019