Rukoushetki Arkisto

Suuntaviivani ovat katkenneet

Rukoushetki Arkisto

Aloitus

Mikä sinussa on särjettyä, särkynyttä?

Raamatunteksti

”Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut.” Psalmi 51:10

Ajatus

Minä olen monella tapaa särkynyt. Elämäni ei ole mennyt kuten kuvittelin. Itse piirtämäni suuntaviivat ovat moneen kertaan muuttuneet, joskus jopa kokonaan katkenneet.

Jumalan suuntaviivat minun elämässäni ovat jotain muuta kuin omani. Voisinpa oppia näkemään Jumalan suunnitelmien ylivertaisuuden ja liittämään omat suunnitelmani niihin. Jumala on murtanut minussa paljon ja antanut minulle paljon. Olisipa minulla rohkeutta elää Jumalan piirtämissä suuntaviivoissa, jotka ovat aina omiani paremmat ja rikkaammat.

Särkyneenäkin toivon saavani kokea iloa ja riemua. Sitä iloa ja riemua, jonka Jumala meille särjetyille ja särkyneille antaa. Omien särkyneiden suuntaviivojeni keskelle toivon Jumalalta suuntaviivaa ja johdatusta, joka kerran vie minut taivaaseen.

Rukous

Jumala. Sinä näet minut kokonaisuutena. Näet minut paremmin kuin itse näen. Piirrä minun elämääni vahvat suuntaviivat, jotka johdattavat minua taivastiellä. Anna minun ymmärtää sinun suunnitelmiesi ylivertaisuus ja anna minulle ilo ja riemu. Älä hylkää minua, särkynyttä ja särjettyä, vaan rakasta minua. Aamen.

Särkyvää! Kuva: Anu Ylitolonen
Kirjoittaja
Anu Ylitolonen
Kirjoittaja: Luostariyhteiso.fi

Luostariyhteiso.fi © 2019