Rukoushetki Arkisto

Tyynyn evankeliumi

Rukoushetki Arkisto

Aloitus

Muistele hetki, miten viime yönä nukuit.  Näitkö unia? Nukuitko sikeästi vai levottomasti ja mistä se kenties johtui. Jätä sitten mennyt yö ja heräämisesi hetki Jumalalle.

Raamatunteksti

Kyllä Jumala puhuu, puhuu toisenkin kerran, mutta ihmiset eivät sitä huomaa. Unessa, öisessä näyssä hän puhuu. Kun ihminen vaipuu uneen, kun hän nukkuu vuoteellaan, silloin Jumala avaa hänen korvansa (…)  Job 33: 14-16

Ajatus

Lapsuudestani saakka neljänkymmenen vuoden ajan laskin pääni iltaisin samalle tyynylle. Toivoin, että tämä tyyny saisi olla pääni alla aikanaan arkussakin.  Vuosikymmenten aikana tyyny litistyi olemattomiin, saumat repeilivät ja kangas haurastui käsiin murentuvaksi. Piilottelin tätä repaleista ressukkaa tyynyliinojen sisällä. Vähän aikaa sitten tyyny alkoi lopulta kerta kaikkiaan hajota osiin. Pakon edessä heitin tyynyn pois. Mieli harasi vastaan. Kiinnyinkö tavaraan? En.

Kiinnyin tyynyssä aavistelemaani Jumalaan. Jumalaan, joka lapsuudestani saakka on unissani uneksinut kanssani tätä elämää. Jumalaan, joka on kanssani silloinkin kun nukahtamiseni hetkellä viimein suostun siihen, mikä on usein vaikeaa: päästämään hetkeksi irti hallinnan tarpeestani.

Rukous

Jumala, kun illalla painan pääni tyynylle, ole kanssani.
Uneksi unissani yhdessä minun kanssani.
Uneksi minussa niin, että kuulen rakastavan äänesi nukkuessanikin.
Aamen.

Kuva Iida-Helmiina Paju. Tyttäreni otti kuvan minusta ja tyynystä.
Kirjoittaja
Jaana Paju, Savonlinna
Mainos

Retriitti elokuussa. Ilmoittaudu heinäkuun loppuun mennessä. Katso tiedot tästä.

Avainsanat: , , , ,
Kirjoittaja: Luostariyhteiso.fi

Luostariyhteiso.fi © 2019