Ihamaniemellä luostarissa valmistaudutaan pakkastalven jälkeen vastaanottamaan vieraita tutustumiskäynnille, osallistumaan tapahtumiin tai majoittumaan ja lepäämään luostarin ja Pyhän Kolminaisuuden kappelin hyvää tekevässä ilmapiirissä.
Suomen evankelisluterilaisen luostarin tuki ry:n vuosikokous 2025 pidettiin 29.3.2026 luostarissa. Sääntöjen mukaan käsiteltiin sekä vuoden 2025 toiminta että kuluvan vuoden suunnitelmat.
Vuonna 2025 saatiin nauttia monista onnistuneista tilaisuuksista, yhdessäolosta ja pyhyyden kosketuksesta. Tiukassa taloustilanteessa saatiin katettua yli puolet kuluista tapahtuma-, majoitus- ja kävijätuotoilla. Lahjoitukset, tukiyhdistyksen jäsenmaksut ja kolehdit ovat edelleen äärimmäisen tärkeät toiminnan turvaamiselle. Kiitos myös talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille monenlaisesta välttämättömästä avusta!
Enonkosken luostari pysyy rukouksen, hiljaisuuden ja samalla merkityksellisten kohtaamisten paikkana. Hallituksen ja vapaaehtoisten voimin, yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja seurakunnan kanssa jatketaan ja kehitetään toimintaa. Rukoile ja tee työtä on edelleen tunnuslauseemme ja tavoitteena pitempiaikaisen asukkaan tai asukkaiden löytäminen, jotta luostarielämä toteutuisi arjessa.
Tukiyhdistyksen vuosikokouksen 29.3.2026 päätöksiä
Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Vahvistetun toimintakertomuksen 2025 ja hyväksytyn toimintasuunnitelman 2026 tukiyhdistyksen jäsenet voivat pyytää luostariyhteisön sähköpostiosoitteesta. Tapahtumatietoja päivitetään kotisivuille, Facebookiin, seurakunnan kanaviin ja menoinfo.fi-palveluun.
Jäsenmaksut pysyvät ennallaan. Perusjäsenmaksuksi vahvistettiin 25 €. Eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien jäsenmaksu on 20 €, kannatusjäsenmaksu on 100 € ja yhteisöjäsenmaksu 500 €.
Hallituksessa jatkavat Iikka Muhonen, pj., Kristian Korimo, vpj. (kummankin kausi 2026–2028), Aila Auvinen, rahastonhoitaja, Katrin Kuhlbach ja Pirjo Liukko (kaikkien kausi 2025–2027). Hallituksen yhteystiedot ovat kotisivujen Yhteystiedot-osiossa.
Heinäkuussa luostari on avoinna
Vuosikokouksen jälkeen vahvistui, että heinäkuuksi saadaan luostariin asukas, joka vastaanottaa vieraita ja pitää päivittäiset hetkirukoukset. Tämä on suuri ilonaihe, hetkirukouksien ympärille luostarin olemus rakentuu. Tarkemmat tiedot puhelinpäivystyksestä ym. julkaistaan piakkoin kotisivuilla ja Facebookissa.
https://www.facebook.com/enonkoskenluostariyhteiso